Hei. Aloitetaan istumalla mukavasti. Voit sulkea silmäsi tai pitää ne kevyesti suljettuina – mikä sinusta itsestäsi tuntuu mukavalta. Muista, että voit keskeyttää harjoituksen milloin tahansa – avaa vain silmäsi ja katsele, mitä ympärilläsi on. Huomaa kehosi tässä paikassa ja hetkessä. Allasi oleva pinta tukee ja maadoittaa sinua. Mieti mielessäsi hieman hankalalta tuntunutta hetkeä. Älä kuitenkaan valitse kaikista raskainta hetkeä, vaan mieti sen sijaan pieniä kohtaamiasi vaikeuksia. Olet esimerkiksi saattanut selailla somepostauksia tai -videoita ja ajatellut: ”Kaikkien muiden asiat näyttävät menevän niin hyvin. Heidän elämänsä näyttävät paljon jännittävämmiltä, iloisemmilta ja mielenkiintoisemmilta kuin minun.” Totuus on kuitenkin tämä: nämä samat ihmiset tuntevat olonsa toisinaan kiusallisiksi, epävarmoiksi, tai ulkopuolisiksi. He eivät vain postaa siitä. Et ole ainut, joka tuntee näin. Se on osa ihmisenä olemista – kaikista meistä tuntuu joskus tältä. Ehkä voisit kohdata tällaiset ajatukset ja tunteet lempeydellä. Tässä joitakin asioita, joita voit sanoa itsellesi: ”On okei tuntea olonsa kiusalliseksi silloin tällöin.” [2 sekunnin tauko] ”Kun tunnen oloni surulliseksi, se tarkoittaa, että välitän – ja se tekee minusta vahvan.” [2 sekunnin tauko] ”Vaikka tuntisin olevani ulkopuolinen, minulla on merkitystä ja ansaitsen välittämistä.” [2 sekunnin tauko] Jos kuulet ankaran sisäisen äänen, voit kysyä itseltäsi, mikä sinua lohduttaisi juuri nyt. Ehkä jokin pehmeä ja rauhoittava, kuten mukavan hupparin tai viltin sisälle kääriytyminen. Tai ehkä jokin vakaa ja rauhoittava, kuten tietoisuus siitä, ettei sinun tarvitse uskoa jokaiseen ohi menevään ajatukseen. Ennen kuin lopettelemme, käytä hetki tunnustellaksesi, miltä kehosi tuntuu tässä ja nyt. Hengitä kerran hitaasti ja tunne lempeys sisälläsi. Ja muista, voit kantaa lempeyttä mukanasi, minne tahansa menetkin. Se voi ilmetä niinkin yksinkertaisesti kuin itsesi ja omien tarpeidesi kuuntelemisena. Lempeys on kuin hiljainen toveri, joka on aina valmis tarjoamaan lämpöä, vakautta ja huolenpitoa silloin, kun sitä tarvitset.


